torstai 17. joulukuuta 2015
Joulutortut rahkavoitaikinasta
Oman torttutaikinan tekeminen maksaa vaivan. Maku peittoaa kaupan taikinat mennen tullen. Taikinan resepti löytyi Lempikakku -blogista. Omaan taikinaani lisäsin vielä mausteeksi vaniljajauhetta. Reseptillä valmistuu noin 25 kappaletta joulutorttuja. Täältä löytyy myös viime jouluna leipomieni kermatorttujen resepti.
Taikina:
250 g voita
250 g maitorahkaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta
Täyte:
luumuhilloa
Voiteluun:
kananmuna
Koristeluun:
tomusokeria
Sekoita pehmeä voi ja maitorahka keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä ne voi-rahkaseoksen joukkoon. Sekoitat taikina tasaiseksi. Laita taikina jähmettymään jääkaappiin vähintään tunniksi tai yön yli.
Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Taita taikinalevy kolmeen kerrokseen ja kauli taas suorakaiteen muotoiseksi. Toista tämä muutaman kerran. Taikinan taittelu ja kauliminen ei ole välttämätöntä, mutta se tekee taikinan lehtevämmäksi, vaikka makuun se ei vaikuta. Laita hetkeksi jääkaappiin. Tee haluamasi mallisia torttuja. Täytä tortut luumuhillolla ja voitele kananmunalla. Paista torttuja 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Koristele tomusokerilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti