sunnuntai 17. syyskuuta 2017
Punaherukka-kinuski täytekakku
Omille synttäreilleni leivoin herukka-kinuski täytekakkua suklaisella pohjalla. Herukat raikastivat kivasti makeaa täytettä. Halutessaan täytteen joukkoon voi sulattaa muutaman liivatelehden, jolloin täyte pysyy jämäkämmin kerrosten välissä. Itse en käyttänyt täytteessä liivatetta, mutta hyvin pysyi kasassa ilmankin.
Suklaapohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
2,5 dl omenamehua
Täyte:
4 dl kermaa
2 dl valmista kinuskikastiketta
punaherukoita
Kuorrutus:
4 dl kermaa
ripaus sokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahdon joukkoon ja kääntele varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (24 cm). Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
Vatkaa täytteen kerma jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kinuskikastike ja punaherukat.
Kokoa kakku irtopohjavuokaan leivinpaperin tai kakkualustan päälle. Laita pohjalle yksi kakkulevy ja kostuta omenamehulla. Lisää puolet täytteestä. Laita seuraava kakkulevy täytteen päälle kostuta, levitä päälle loppu täyte ja laita viimeinen kakkupohjan osa päälle ja kostuta. Laita kakku tekeytymään jääkappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kuorruta valmis kakku kermalla ja koristele.
keskiviikko 6. syyskuuta 2017
Kauraleivät
3,5 dl vettä
3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kauraleseitä
20 g hiivaa + 0,5 dl vettä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
1/4 dl oliiviöljyä
Mittaa lämmin vesi kulhoon. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, kauraleseet, hunaja ja suola. Jätä turpoamaan hetkeksi. Liota hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon pienessä astiassa. Lisää seos taikinan sekaan. Alusta vehnäjauhot taikinaan ja lisää lopuksi oliiviöljy. Peitä taikina ja laita kohoamaan lämpimään paikkaan tunnin ajaksi.
Jaa kohonnut taikina kolmeen osaan ja muotoile osista kolme pyöreää melko litteää leipää. Tee pyöreällä muotilla esimerkiksi lasilla leipien keskelle reiät. Laita leivät ja reikäpalat kohoamaan pellille leivinpaperin päälle noin puoleksi tunniksi. Tee leipiin viillot ja paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
Sitruunakuppikakut
Leivoin elokuussa naapurille ristiäisiin sitruunaisia kuppikakkuja. Reseptillä valmistuu noin 35 kappaletta pehmoisia ja sitruunaisia kuppikakkuja. Alkuperäinen resepti Painted by cakes -blogista. Ohje on tuplamäärä alkuperäisestä reseptistä.
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 dl juoksevaa rasvaa
2 munaa
1 dl maitoa
4 rkl sitruunamehua
2 sitruunankuori raastettuna
Päälle:
Flora vispiä
sokeria
sokerimassakukkia
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa astiassa keskenään sitruunankuoriraaste ja nesteet. Sekoita kuivat aineet nesteiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Täytä muffinivuoat taikinalla 3/4. Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia. Anna kuppikakkujen jäähtyä. Vatkaa flora vispi ja makeuta sokerilla. Pursota kuppikakkujen päälle. Koristele esimerkiksi sokerimassakukilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)