perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulubrownie



Joulubrownien resepti on peräisin Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää joulua -kirjasta. Ihana suklaan maku yhdistyy jouluisiin makuihin. Sokerin määrä on melko suuri tässä reseptissä. Itse käytin hieman alkuperäistä ohjetta vähemmän sokeria ja tuli mielestäni riittävän makeaa, mutta riippuu miten makeasta itse kukin pitää. Brownien kanssa sopii hyvin yhteen vaikka vaniljalla maustettu kermavaahto tai vaniljajäätelö.

300 g voita
6 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
4 munaa
100 g maitosuklaata paloina
100 g piparimuruja

Sulata voi kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja kuivat aineet puuhaarukalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä ja lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita taikinaan lopuksi suklaapalat ja piparinmurut. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista brownieta 180 asteisessa uunissa 30-35 minuuttia. Anna valmiin brownien jäähtyä ja leikkaa sitten paloiksi. Koristele pinta tomusokerilla.

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulutortut rahkavoitaikinasta



Oman torttutaikinan tekeminen maksaa vaivan. Maku peittoaa kaupan taikinat mennen tullen. Taikinan resepti löytyi Lempikakku -blogista. Omaan taikinaani lisäsin vielä mausteeksi vaniljajauhetta. Reseptillä valmistuu noin 25 kappaletta joulutorttuja. Täältä löytyy myös viime jouluna leipomieni kermatorttujen resepti.

Taikina:
250 g voita
250 g maitorahkaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta

Täyte:
luumuhilloa

Voiteluun:
kananmuna

Koristeluun:
tomusokeria

Sekoita pehmeä voi ja maitorahka keskenään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä ne voi-rahkaseoksen joukkoon. Sekoitat taikina tasaiseksi. Laita taikina jähmettymään jääkaappiin vähintään tunniksi tai yön yli.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Taita taikinalevy kolmeen kerrokseen ja kauli taas suorakaiteen muotoiseksi. Toista tämä muutaman kerran. Taikinan taittelu ja kauliminen ei ole välttämätöntä, mutta se tekee taikinan lehtevämmäksi, vaikka makuun se ei vaikuta. Laita hetkeksi jääkaappiin. Tee haluamasi mallisia torttuja. Täytä tortut luumuhillolla ja voitele kananmunalla. Paista torttuja 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Sinihomejuusto-päärynäpiirakka


Tässä reseptissä maistuu suolaisen sinihomejuuston ja makean päärynän yhdistelmä pähkinöiden kera. Tämä yhdistelmä toimii erittäin hyvin. Täytteen resepti on peräisin Maku -lehden tämän syksyn Kaneli & Sokeri leivontanumerosta.

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl sokeria
150 g voita
1 muna

Täyte:
1 muna
2 dl kuohukermaa
2 dl juustoraastetta
75 g sinihomejuustoa
1-2 päärynää
0,5 dl pekaanipähkinöitä

Valmista pohja. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon pehmennyt voi. Lisää lopuksi muna joukkoon nopeasti sekoittaen. Levitä pohja vuokaan leivinpaperin päälle.

Sekoita kulhossa muna, kerma, juustoraaste ja sinihomejuusto. Pese päärynä ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kaada kerma-juustoseos pohjan päälle ja levitä päälle päärynäviipaleet. Ripottele pinnalle pekaanipähkinöitä. Paista piirakkaa 225 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Tarjoa jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kera.