keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Savuporopiirakka






Tässä resepti herkulliseen savuporopiirakkaan. Alkuperäinen resepti on Kinuskikissalta. Itse tein piirakan hieman muokattuna ja eri pohjalla. Löysin kaupasta valmista savupororouhetta, josta piirakka olikin kätevä valmistaa. Suolaa ei täytteeseen tarvitse laittaa ollenkaan, koska raaka-aineet itsessään ovat sen verran suolaisia. Ruokaisa piirakka, jota voi tarjota vaikka salaatin kera.

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
1/4 tl suolaa

Täyte:
150 g kylmäsavupororouhetta
200 g raejuustoa
2 munaa
2 dl kermaa
1 pieni punasipuli
1 dl hienonnettua persiljaa ja ruohosipulia
1 dl juustoraastetta

Pinnalle:
1 dl juustoraastetta

Tee ensin pohja. Sekoita keskenään pehmeä voi ja loput ainekset. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte sekoittamalla kaikki täytteen aineet kulhossa sekaisin. Levitä täyte pohjan päälle ja ripottele päälle juustoraaste. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 minuuttia. Voit peittää piirakan paiston aikana foliolla, jos pinta meinaa tummua liikaa. Koristele persiljalla.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Nutella- ja kanelipullat



Tällä ohjeella tulee todella meheviä ja pehmeitä pullia! Pullien mehevyyden salaisuus on pullaraskin eli esitaikinan kohotus yön yli sekä suuri määrä voita taikinassa. Pullataikinan ohjeen olen poiminut Teemu Auran ja Markus Hurskaisen Leipäkirjasta. Täytteenä pullissa oli tällä kertaa nutellaa sekä voi-fariinisokeri-kanelitäyte. Näitä kannattaa testata!

Pullaraski:
1,8 dl kylmää vettä
3 dl vehnäjauhoja
vajaa 6 g kuivahiivaa
1 rkl kardemummaa

Taikina:
3 dl kylmää maitoa
2 kananmunaa
250 g voita
14 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
1 rkl suolaa
11 g kuivahiivaa

Täyte 1:
nutellaa

Täyte 2:
voita
fariinisokeria
kanelia

Voiteluun:
kananmuna

Koristeluun:
raesokeria

Tee pullaraski leipomista edeltävänä päivänä. Sekoita vesi, vehnäjauhot, kuivahiiva ja kardemumma keskenään. Jätä raski huoneenlämpöön lepäämään 10 tunnin ajaksi yön yli.

Seuraavana päivänä sekoita raskiin kylmä maito, huoneen lämpöiset munat, sulatettu voi, sokeri, suola hiiva, sekä jauhot. Vaivaa taikinaa noin 18 minuuttia ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan tunnin ajaksi.

Kohoamisen jälkeen kumoa taikina pöydälle ja taputtele ilmakuplat pois. Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä taikinalevylle haluamasi täyte. Kääri taikinalevy rullalle ja leikkaa paloiksi. Laita pullat kohoamaan leivinpaperoidulle pellille noin tunnin ajaksi. Voitele kohonneet pullat munalla ja koristele fariinisokerilla. Paista noin 200 asteessa 10-15 minuuttia uunista riippuen.