perjantai 29. toukokuuta 2015

Mustikka-valkosuklaatäytekakku



Mustikka-valkosuklaatäytekakulla herkuteltiin tytön 2-vuotissynttäreillä. Kakku oli todella hyvää ja sai myös vierailta paljon kehuja. Kakun täytteet sopivat hyvin yhteen ja maku oli kivan raikas. Alkuperäinen resepti löytyi Yammy baker -blogista, mutta muokkailin reseptiä täytteiden ja päällysteen osalta. Kakkupohjan tein myös omalla ohjeella.

Pohja:
5 munaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Mustikkatäyte:
2 dl mustikoita soseutettuna
2 dl kuohukermaa
100 g ranskankermaa
2 liivatelehteä
vaniljasokeria

Valkosuklaatäyte:
2 dl kuohukermaa
100 g ranskankermaa
150 g valkosuklaata

Kerrosten väliin:
mustikkahilloa
limecurdia

Kostutus:
maitoa
vaniljasokeria

Kuorrutukseen:
6-8 dl vispikermaa
1-2 rkl tomusokeria
n. 4 rkl maitorahkaa

Koristeluun:
sokerimassaperhosia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet siivilän läpi vaahdon joukkoon kevyesti käännellen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Käytä 24 cm irtopohjavuokaa. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Valmista mustikkatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutin ajaksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon ranskankerma ja soseutetut mustikat. Makeuta vaniljasokerilla makusi mukaan. Sekoita tasaiseksi. Sulata liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Valuta liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.

Valmista valkosuklaatäyte. Sulata valkosuklaa erimerkiksi vesihauteessa ja anna jäähtyä hieman. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon ranskankerma ja valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan, niin se pysyy helpommin kasassa. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Laita ensimmäinen pohja irtopohjavuoan pohjalle ja kostuta maito-vaniljasokeriseoksella. Levitä pohjan päälle reilu kerros mustikkahilloa. Levitä mustikkahillon päälle mustikkatäyte. Laita toinen pohja mustikkatäytteen päälle ja kostuta. Levitä pohjan päälle lime curdia ja sen päälle valkosuklaatäyte. Aseta viimeinen pohja päälle ja kostuta. Anna hyytyä ja maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Kuorruta kakku seuraavana päivänä. Valmista kuorrute vatkaamalla vispikerma vaahdoksi ja lisäämällä joukkoon tomusokeri ja maitorahka. Näin kermasta tulee helpommin pursotettavaa. Kuorruta kakku ja koristele esimerkiksi sokerimassaperhosilla.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Pieni kinkkuvoileipäkakku







Äitienpäiväksi tein pienen kinkkuvoileipäkakun. Valmistin kakun 18 cm irtopohjavuokaan. Täytteiden ainesmäärät ovat arviota, koska en mitannut niitä kovin tarkkaan. Tämä kakku on täytteiden osalta melko helppo ja yksinkertainen valmistaa. Maku oli mainio!

1 pkt Fazerin kaurapaahtoa (330 g)

Kinkkutäyte:
150 g kinkkua
1/2 paprika
150 g ranskankermaa
ripaus suolaa

Juustotäyte:
100 g juustoraastetta (emmental)
100 g ranskankermaa
1-2 rkl kurkkusalaattia
1 rkl sinappia

Kostutukseen:
maitoa

Kuorrutukseen:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g ranskankermaa

Koristeluun:
paprikaa
viinirypäleitä
kinkkua
juustoraastetta

Valmista täytteet. Pilko kinkku ja paprika pieneksi rouheeksi. Sekoita rouheet ranskankerman joukkoon ja lisää ripaus suolaa. Sekoita tasaiseksi. Valmista juustotäyte. Sekoita juustoraaste, kurkkusalaatti ja sinappi ranskankerman joukkoon.

Vuoraa 18 cm irtopohjavuoka tuorekelmulla. Leikkaa leivistä kuoret pois ja asettele ensimmäinen leipäkerros irtopohjavuoan pohjalle. Kostuta leivät maidolla pullasudin avulla. Levitä leipien päälle puolet kinkkutäytteestä. Asettele toinen kerros leipiä kinkkutäytteen päälle. Kostuta leivät maidolla ja levitä leipien päälle koko juustotäyte. Asettele kolmas kerros leipiä juustotäytteen päälle ja kostuta leivät. Levitä loppu kinkkutäyte leipien päälle ja asettele päälle viimeinen leipäkerros. Kostuta leivät ja peitä kakku tuorekelmulla. Aseta vuoan päälle paino. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Valmista kuorrute sekoittamalla tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Irrota hyytynyt kakku irtopohjavuoasta ja kuorruta tuorejuusto-ranskankerma seoksella. Koristele kakku ja tarjoile.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pikamunkit



Näillä pikamunkeilla herkuteltiin vappuna. Resepti löytyi Martoilta. Ohje on erittäin helppo ja nopea, koska taikina vain sekoitetaan eikä kohotusta tarvita. Paistoaika pikamunkeilla on hieman tavallisia munkkeja pidempi.

5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1/2 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 1/2 dl maitoa
2 munaa
50 g voita

Paistamiseen:
öljyä

Pinnalle:
sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon maito, munat ja sulatettu voi. Sekoita taikina tasaiseksi.

Kuumenna paistoöljy (180 asteeseen) ja nostele kahden lusikan avulla taikinaa paistumaan. Anna kypsyä kauniin ruskeiksi noin viiden minuutin ajan. Nosta valmiit munkit talouspaperin päälle ja sokeroi lämpiminä. Tarjoa heti!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Balilainen raakasuklaakakku


Tämä suklaakakku oli ensimmäinen raakakakku kokeiluni. Pähkinöiden ja taateleiden murskaamiseen tarvitsee tehokkaan tehosekoittimen, tai muuten tekeminen menee hankalaksi. Alkuperäinen resepti on Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut -kirjasta. Korvasin ohjeessa olleen kookospalmusokerin hunajalla. Kakku oli erittäin hyvää ja mielestäni maku vain parani vanhetessaan. Valmistin kakun halkaisijaltaan 18 cm kokoiseen irtopohjavuokaan, joten kakusta tuli hieman korkeampi.

Pohja:
2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl taateleita

Täyte:
2,5 dl cashewpähkinöitä
1 dl kaakaovoita
1 dl hunajaa
1 dl raakakaakaojauhetta

Liota cashewpähkinöitä vedessä vähintään pari tuntia. Itse liotin pähkinöitä yön yli. Liota myös saksanpähkinöitä muutama tunti. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Rouhi lionneet saksanpähkinät ja taatelit monitoimikoneella tai tehosekoittimella pehmeäksi tahnaksi. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle.

Sulata kaakaovoi haaleassa vesihauteessa. Sekoita sula kaakaovoi, lionneet cashewpähkinät, hunaja ja raakakaakaojauhe tasaiseksi massaksi tehosekoittimella. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä pakastimessa noin 20 minuuttia. Koristele kakku saksanpähkinöillä. Säilytä valmista kakkua jääkaapissa.