torstai 16. elokuuta 2018

Puolukka-kinuski täytekakku



Tässä kuvia kakuista, joita leivoin äitini syntymäpäiville tänä keväänä. Pienemmässä kakussa täytteenä puolukka-kinuskitäyte, johon ohje alapuolella. Isompi kakku on tehty blogista löytyvällä mansikka-lime -täytekakun ohjeella. Kuorrutteena molemmissa marenkivoikreemi, josta osa on värjätty vaaleanpunaisella elintarvikevärillä. Koristeena on oikeita kukkia.

Pohja:
3 kananmunaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta

Kinuskitäyte:
3/4 dl kuohukermaa
0,5 dl fariinisokeria
1 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Puolukkatäyte:
1 dl kuohukermaa
50 g vaniljatuorejuustoa
100 g puolukoita
1/4 dl sokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Kostutukseen:
maitoa
vaniljasokeria

Marenkivoikreemi:
50 g valkuaista
100 g sokeria
150 g voita
vaaleanpunaista elintarvikeväriä


Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon. Laita irtopohjavuoan (17 cm) pohjalle leivinpaperi ja vuoraa myös sivut leivinpaperilla, jolloin valmis kakku irtoaa helposti. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30-35 minuuttia uunista riippuen. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Valmista marenkivoikreemi. Laita valkuaiset teräskulhoon. Lisää joukkoon sokeri. Laita kulho vesihauteen päälle, esimerkiksi kattilan päälle, jossa on pohjalla vettä. Vesi ei saa koskettaa astiaa, jossa valkuaiset ovat. Veden alkaessa kiehua pienennä lämpöä. Aloita seoksen vatkaaminen. Vatkaa valkuaisia noin 10 minuutin ajan, kunnes vaahto on kiiltävää ja tanakkaa. Nosta tämän jälkeen kulho kylmään vesihauteeseen ja jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyt.

Lisää jäähtyneeseen marenkiin pehmennyt voi palanen kerrallaan ja jatka vatkaamista. Kreemi voi jossain vaiheessa näyttää kokkareiselta, mutta se kuuluu asiaan. Vatkaa kunnes kreemi on pehmeää ja tasaista. Ota pieni osa kreemistä toiseen kulhoon ja värjää vaaleanpunaisella elintarvikevärillä. Täytä ja kostuta kakku, levitä marenkivoikreemi kakun päälle ja koristele.

lauantai 11. elokuuta 2018

Suklainen jauhoton mutakakku




Pitkästä aikaa ehdin tänne blogiin myös jotain kesän leipomisia lisätä. Tätä suklaista ja makeaa mutakakkua olen leiponut jo pariin otteeseen tänä kesänä. Jo pieni pala vie makeannälän. Kakkuun ei tule jauhoja lainkaan, joten se sopii hyvin myös gluteenittomaan ruokavalioon. Alkuperäinen resepti on Dr.Sugar -blogista.

300 g tummaa suklaata (tai tummaa- ja maitosuklaata)
7 keltuaista
7 valkuaista
115 g voita
2,5 dl sokeria
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää voi joukkoon sulamaan. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota valkuaiset eri kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon suola. Sekoita suklaa-voiseos keltuais-sokerivaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan. Laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Paista uunin keskitasolla 45-60 minuuttia. Kakku saa jäädä pehmeäksi sisältä. Tarjoa hieman jäätyneenä. Koristele kakku esimerkiksi kaakaojauheella ja marjoilla. Tarjoa kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Savuporo ruisnapit






Savuporo ruisnapit ovat hyviä ja helppoja pikkusuolaisia. Näitä on ollut tarjolla meillä useissa juhlissa eri täytteillä.

2 dl kuohukermaa
200 g ruohosipulituorejuustoa
150 g savupororouhetta
ruohosipulia
ruisnappeja

Koristeeksi:
puolukoita

Vatkaa kerma melko kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon ruohosipulituorejuusto, savupororouhe ja pieneksi pilkottu ruohosipuli. Sekoita tasaiseksi. Anna maustua jääkaapissa noin tunnin ajan. Pursota tai levitä täytettä ruisnapeille. Koristele esimerkiksi puolukoilla.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Passio-sitruuna-pavlova



Meillä pääsiäisaterian jälkiruokana tarjottiin tänään tätä passio-sitruuna-pavlovaa. Tämä oli kivan raikas maultaan. Täyte ei kaipaa lemon curd tahnan ja sitruunamehun lisäksi ylimääräistä sokeria, koska marenki itsessään on jo niin makeaa. Marenkipohjan voi tehdä valmiiksi etukäteen, koska se säilyy hyvin noin viikon kuivassa säilytettynä. Tämä kakku sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon.

4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2-3 rkl lemon curd tahnaa
2 rkl sitruunamehua

Päälle:
2-3 passio hedelmää
suklaamunia

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähän kerrallaan samalla koko ajan vatkaten. Lopuksi vatkaa joukkoon maissitärkkelys ja valkoviinietikka. Levitä tai pursota marenki ympyrän muotoon leivinpaperin päälle pellille. Paista 150 asteisessa uunissa noin 75 minuutin ajan. Anna jäähtyä kunnolla.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon lemon curd ja sitruunamehu. Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle. Halkaisen passiohedelmät ja koverra siemenet pois kuoresta. Ripottele siemenet kerman päälle. Ripottele lopuksi päälle vielä suklaamunia. Tarjoa heti.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Banaanikuppikakut kinuskivoikreeillä



Herkullisia banaanikuppikakkuja tarjottiin pyöreitä vuosia täyttäneen äitini syntymäpäivillä viikonloppuna. Tein näitä sekä tavallisina verisioina että gluteenittomina. Gluteenittomissa kuppikakuissa vaihdoin vain vehnäjauhojen tilalle gluteenittoman jauhoseoksen. Näistä tuli oikein meheviä ja kinuskinen kuorrute kruunaa ne. Jos haluaa kevyemmän version voi kuorrutteen tehdä esimerkiksi vaniljatuorejuustosta ja tomusokerista. Ohjeen löysin Annin Uunissa blogista.

250 g voita
5 dl sokeria
3 munaa
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl piimää
1,5 tl soodaa
0,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
7 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
4,5 dl banaanisosetta (n. 4 banaania)

Kreemi:
250 g voita
5 dl tomusokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kinuskia

Koristeluun:
nonparelleja


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voi-sokerivaahtoon puolet kuivista aineista. Lisää sen jälkeen joukkoon piimä ja loput kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi ja lisää lopuksi banaanisose ja sekoita vielä hetki.

Jaa taikina paperisiin muffinssivuokiin muffinssipellille. Täytä 2/3 osaa jokaiseen paperiseen muffinssivuokaan taikinaa. Paista muffinsseja 175 asteessa noin 15 minuuttia. Anna valmiiden muffinssien jäähtyä. Paista gluteenittomia kuppikakkuja hieman pidempään kunnes niiden pinta hieman ruskistuu.

Valmista kuorrute. Vatkaa pehmeä voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri joukkoon muutamassa erässä ja vatkaa tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri ja osa kinuskista. Vatkaa tasaiseksi ja lisää loppu kinuski. Vatkaa kunnes kreemi kuohkeaa. Pursota kreemi jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele nonparelleilla.

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Siemennäkkäri



Olen löytänyt siemennäkkärin vasta joku aika sitten. Innostuin kokeilemaan näkkärin tekemistä itse, kun söin eräässä kahvilassa hyvää itse leivottua siemennäkkäriä. Tämän ihanan siemennäkkärin alkuperäinen resepti on peräisin täältä. Erittäin helppo tehdä ja niin hyvää. Tähän jää koukkuun! Hieman voita päälle ja herkuttelemaan. Siemennäkkäri sopii hyvin myös gluteenittomaan ruokavalioon.

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2,5 dl kiehuvaa vettä
0,5 dl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa

Sekoita keskenään maissijauhot, siemenet ja suola. Lisää joukkoon öljy sekä kiehuva vesi ja sekoita. Levitä taikina tasaisesti ohueksi kerroksesi uunipellille leivinpaperin päälle. Lämmin taikina on helpompi levittää esimerkiksi muovinen kertakäyttöhansikas kädessä. Paista 150 asteisessa uunissa noin tunti. Anna valmiin siemennäkkärin jäähtyä ja murra palasiksi.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Rahkasämpylät



Tässä resepti helppoihin ja makoisiin rahkasämpylöihin. Alkuperäinen resepti on peräisin täältä.

250 g maitorahkaa
2,5 dl maitoa
30 g hiivaa
1,5 tl suolaa
2 rkl siirappia
1,5 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl vehnäjauhoja
loraus oliiviöljyä

Sekoita maitorahka maidon joukkoon ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva sekaan. Lisää seokseen suola, siirappi ja kaurahiutaleet. Lisää vehnäjauhot taikinaan ja lisää taikinan alustamisen loppuvaiheessa oliiviöljy. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä vähintään 20 minuuttia.
Muotoile  taikinasta pitkä pötkö ja leikkaa se noin 20 palaan. Nosta sämpylät pellille leivinpaperin päälle kohoamaan. Paista sämpylöitä uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.