keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Lusikkaleivät mustikkatäytteellä


Perinteisten lusikkaleipien leipominen on hieman työlästä, mutta vaivan näkeminen kannattaa. Miedolla lämmöllä keitetty voi antaa näihin hyvän maun. Lusikkaleivät voi leipoa valmiiksi pakkaseen odottamaan vaikka juhlia varten. Ne voi pakastaa jo valmiiksi sokeroituna ja täytettyinä, tai täyttää ja sokeroida vasta pakastamisen jälkeen. Täytteen voi valita oman mieltymyksen mukaan. Minä täytin lusikkaleivät mustikkamarmeladilla ja oikein hyviä tuli. Reseptin näihin löysin Valiolta. Tällä ohjeella valmistuu noin 30-35 kappaletta valmiita lusikkaleipiä lusikan koosta riippuen.

200 g voita
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa

Väliin:
n. 1 dl mustikkamarmeladia

Pinnalle:
hienoa sokeria

Sulata voi kattilassa. Keitä voita noin 10-15 minuutin ajan miedolla lämmöllä. Älä anna voin palaa. Sekoita välillä. Kun voi alkaa saada hieman väriä, sammuta levy ja ota kattila pois liedeltä. Lisää sokeri ja vaniljasokeri sulaneen voin joukkoon ja anna jäähtyä.

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja ruokasooda. Lisää jauhoseos voi-sokeriseoksen joukkoon siivilän läpi. Sekoita tasaiseksi.

Painele taikinaa teelusikkaan ja tasoita. Irrota lusikasta varovasti pelille leivinpaperin päälle kupera puoli ylöspäin. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla 10-12 minuuttia, kunnes pikkuleivät ovat vaaleanruskeita.

Levitä jäähtyneelle pikkuleivän puolikkaalle mustikkamarmeladia ja paina vastakkain toisen puolikkaan kanssa. Sokeroi valmiit pikkuleivät hienossa sokerissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti