torstai 3. lokakuuta 2013

Tiramisu


Tiramisun alkuperäinen ohje löytyi Maku -lehden sivuilta. Tein alkuperäistä ohjetta pienemmän version ja kokosin tiramisun valmiiksi annoksiksi viinilaseihin. Tällä ohjeella valmistuu noin neljä annosta. Tämä vie kielen mennessään!

2 dl vahvaa kahvia tai espressoa
1/4 dl Disaronno-likööriä
2 munaa
1 dl sokeria
250 g mascarponejuustoa
100 g savoiardikeksejä

Pinnalle:
makeuttamatonta kaakaojauhetta
suklaarouhetta

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Sekoita mascarpone juusto keltuaisvaahdon joukkoon. Lisää lopuksi valkuaisvaahto kevyesti käännellen.

Mausta jäähtynyt kahvi Disaronno-liköörillä. Kasta puolet savoiardikeksit maustetussa kahvissa yksitellen. Lado kostutetut keksit vuoan pohjalle vierekkäin sokeripuoli ylöspäin. Levitä keksien päälle puolet juustoseoksesta ja lado juustoseoksen päälle loput kostutetuista kekseistä. Levitä loppu juustoseos keksien päälle. Jätä tiramisu tekeytymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Ripottele tiramisun päälle ennen tarjoilua kaakaojauhetta ja suklaarouhetta.

Savoiardikeksit voi puolittaa ennen kostutusta, jos haluaa tehdä tiramisun valmiiksi annoksiksi esimerkiksi laseihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti