sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Savulohipiirakka




Piirakan voi valmistaa myös hieman isompaan vuokaan kuin 18 cm, jolloin pohjasta tulee vain ohuempi. Savulohen voi korvata myös tonnikalalla.

Pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunamuusijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
100 g voita

Täyte:
 n. 150 g savulohta
1 prk tomaattipyreetä
6 kirsikkatomaattia
1/2 keltainen paprika
1/2 punasipuli
n. 100 g pakaste kasvissuikaleita
1 prk Bonjour cuisine valkosipuli & yrtit
1 kananmuna

Pinnalle:
juustoraastetta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi pehmeä voi joukkoon. Sekoita taikina murumaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon vesi ja sekoita. Anna taikinan turvota hetki. Levitä 18 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 200 asteisessa uunissa.

Levitä esipaistetun pohjan päälle ohut kerros tomaattipyreetä. Levitä savulohi tomaattipyreen päälle. Laita savulohen päälle puolitetut kirsikkatomaatit, paloiteltu paprika, punasipuli ja kasvissuikaleet. Sekoita kananmuna Bonjour cuisinen valkosipuli & yrtit joukkoon ja levitä täytteiden päälle. Levitä pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti